Toukokuussa Martta kävi siis trimmauksessa. Turkki lähti jotta heilahti ja tilaisuus sujui upeasti. Saatoimme todeta, että trimmaajan valinnassa osuimme napakymppiin. Kiitos Heidi Aaltonen!
Korvat ja häntä saivat jäädä pitkälle karvalle, muuten tuli millin sänki. Uusi ulkomuoto herätti mielenkiintoisia reaktioita ja kommentteja lenkkituttavissa ja kyllä se on myönnettävä, että omakin silmä vaati totuttelua :) Mutta turkin leikkuu tässä kohti oli kuitenkin kaikin puolin onnistunut ratkaisu.
No ja sitten, Martta sai oman aitauksen pihalle. Yli se ei ole vielä tullut, eikä alikaan, kunhan nyt kaivoi näytösluonteisesti tunnelin "kattokaas nyt, pääsisin jos haluaisin" -asenteella. Mainittakoon, että tarhan sisäreunamat on reunustettu noin 30-40 kg kivenmurikoilla, mutta ne meidän neitonen siirtelee kevyesti pois tieltä. Ja sitten kaivetaan. Onneksi Martta on niin kovin tykästynyt aitaukseen, ettei sieltä kummemmin hingu pois. Miinuspuolena mainittakoon, että oman perheen ulkopuolisilla ei ole asiaa aitaukseen, ei edes käden verran verkon raosta. Senpä vuoksi aitaus on varustettu varoituskyltein, ettei vaan sattuisi vahinkoa kenellekään. Martta kyllä itsekin ilmoittaa, että aitaus on hänen, pysykää kauempana. Täytyy siis olla erityinen huimapää joka metriä lähemmän verkkoa edes tahtoo mennä.
Muutoin kesä on mennyt nauttiessa. Ai juu, paitsi että se ensimmäinen juoksu alkoi samaan aikaan kuin pahimmat helteet. Oloa on helpotettu yllätys yllätys uimalla :)
