Alkuun pienenä taustaselvityksenä - meille selvisi tottisharjoituksissa, että Martta on paukkuarka. Kentällä se meni niin lukkoon ettei huolinut nakkia, ei ottanut kontaktia vaan puski voimiensa takaa kohti auton turvaa.
Eilen meillä oli mahdollisuus lähteä harjoittelemaan paukkeensietoa kiekkoammuntapaikan lähelle. Manu oli mukana, se ei välitä paukkuupa vähän tai paljon :) Ennen kuin ampuminen alkoi, siirryimme vajaan 500 metrin etäisyydelle ampujista niin, että välissä oli metsä vaimentamassa ääntä.
Kun pauke alkoi, Martan ensireaktio oli sama kuin kentällä. Se meni totaalisesti lukkoon ja halusi pois. Pidin Martan vieressä ja ryhdyin tekemään Manun kanssa sellaista kontaktiharjoitusta, että kun se ottaa minuun katsekontaktin niin se saa namin. Martta rentoutui sen verran, että voitiin lähteä kävelemään ilman valtavaa hinkua autolle. Nakki ei kelvannut vielä Martalle, no Manu naposteli niitä :) Sitten taas istutin koirat ja jatkoin kontaktin ottoa Manun kanssa. Vaihdoin myös nakit Vatajan sydänpipareihin, ehkä siinäkin oli oma taikansa :D
Pian Marttakin vaihtoi vapaammalle ja vuoron perään koirat katsoa tillittivät minuu silmiin ja napostelivat herkkuja.
Siinä sitten rullattiin ilta ees taas pitkin pitkää tietä, välillä istuttiin alas ottamaan katsekontaktia ja taas käveltiin, koirat popsi vyölaukullisen nakkeja ja koko pussin piparkakkuja, mutta kyllä kannatti!!!
Lopulta meillä oli etäisyys ampujiin noin 100 - 200 metriä, namit loppu ja Martan olemus tämä:
Jihuuuuuu!!!! Tarkoitus on kyllä käydä vielä uudestaankin, toivotaan että menee yhtä hyvin jatkossa.
Laitan tähän vielä loppuun kuvia meidän lyhyeksi jääneestä patikointireissusta. Suunnitelmana oli mennä koko 12 km reitti. Kokonaiset 1 kilometriä kuljettiin, kun takkiin alkoi tuntua ja kuulua tiuha rapse. Hirvikärpäsiä aivan mielettömästi! Niitä oli hetkessä aivan joka paikka täynnä ja siinä kohti oli pakko todeta, ettei matkaa jatketa.
