Onnellista Uutta Vuotta!!

Joulu meni hujauksessa, ulkoillessa ja herkutellessa. Sekä aattona että joulupäivänä ehdittiin kätköilemään - niin että ihan hyvällä omalla tunnolla sitten niitä suklaita ja pipareita :)

Moppitukka ihmettelee mitä tapahtuu kun on kova tohina heti aamusta.

*

Ja sitten oli ilmestynyt vielä tuommoinen puska sisälle. Mutta hei, tää oli se juttu minkä alta saattaa löytyä herkkuja...!

*

Tontulta tuli jouluhali.

*

Olihan siellä puskassa Martallekin lahjoja :) Mm hieno "kävelykeppi" missä oli rusetti ja kaikki. Teemu vaan otti paperit ja muovit pois ihan liian hitaasti :)))

*

Martta pääsee juhlimaan vuoden vaihtumista Koirakartanoon. Ei se ole sen kummemmin paukkuarka tms, mutta kuitenkin mieluummin siellä maalla rauhassa kuin keskellä kaupunkia, mikä oli se toinen vaihtoehto. Ja kun mestoilla on muitakin laumiksia niin mikäs sen on ollessa :)

Pian on juhlat juhlittu ja sitten voikin jo odotella kevättä :) Ihan seuraavaksi meillä kuitenkin odotellaan Kajjaanin kv näyttelyä.

Muutama kuva syksyn, talven varrelta.

Kuvaaja sai suukon noin sekuntti räpsystä.

Enni ja Martta.

Ella ja Martta.

Kazam!!! Laserkoira!

Sarjassamme pompulatestejä. Ei nää onnistu :)))))

Pojat yritti kovasti rakentaa majaa... Ja tottakai, Martta mukana touhussa ;)

Syksyltä kuva.

Laskutaitoinen koira :)

Voittaja 2010 on takana, Martan saldo: eri, nuk1 ja sert. Kiitos Niinalle ja tottakai myös kasvattajalle!

Tässä joku aika sitten huomasin, että meidän mussu osaa laskea - ainakin viiteen :)) Ja selvitys seuraa tässä. Jos meillä lapset ei oikein jaksa uskoa tai esim telkkari ei meinaa mennä kiinni kun pyydän, olen pitänyt tapana laskea viiteen. En siis jaksa jankata "laittakaahan jo telkkari kiinni", "ipanat, telkkari kiinni", "nyt telsu kiinni jo" vaan sanon kerran ja seuraavana murahdan "yksi" ja jos mitään ei vieläkään tapahdu seuraa "kaksi" ja niin eespäin homma kulkee. Yleensä en pääse viitoseen ja lapset joskus kysyykin mitä viitosella muka tapahtuu. Vastaus: "kauheita". No, tässä kerran Martta oli keittiössä jaloissa pyörimässä ja komensin "oma paikka". Tyttö ei oikein jaksanut uskoa, joten selkärangasta lausahdin "yksi" ja heti pian jo tuimemmin "kaksi". Martta livahti matalana rapun alle omaan petiin :))) Siinä kohti sitten havahduin, ei jumankekka, sehän liikahti laskusta! Olen kokeillut samaa muutaman kerran sen jälkeenkin ja totta se on - ihan viimeistään nelosella rupiaa tapahtumaan.
Juu-juu, pitäisi uskoa kerrasta, mutta eihän näillä aina ole taipumusta tehdä niin, ihan kuin ei (ainakaan meidän) lapsillakaan. Mutta että näin meillä on omaksuttu asioita :D