Kuulumisia.

Taannoinen lääkärikäynti meni hyvin. Kasvu, nivelet ja uudet hienot hampaat - kaikki kunnossa. Seuraava käynti on noin vuoden kuluttua ja mikä hienointa, lääkäriltä tulee kutsu eikä siis tarvitse itse muistaa.

Lenkkeilyt, koirakoulut ja kotiopetuskin sujuu mallikkaasti. Tai no, juuri tänä aamuna kylläkin otimme Martan kanssa mittaa toisistamme. Tämä kerta oli ensimmäinen oikein oikea kina. Lähdin viemään kuopusta kerhoon kävellen ja otin Martan mukaan. Menomatka meni ihan kuten yleensäkin, koira käveli ihan siivosti vierellä ja kuunteli, totteli ohjeita. Kotimatka olikin jotain iiiiihan muuta. Martta päätti ottaa pomosnaisen paikan ja lähti ihan toiseen suuntaan kuin mitä piti. Nykäisin kevyesti hihnasta ja kutsuin, mutta meidän jumbojettipä ei siitä tykännyt vaan alkoi hyppiä päin (ja siis sehän saa jo kevyesti etutassut minun olkapäille) ja napsia hampailla hihoista/takinhelmasta. Kun komennus ja hihnan tiukennus oli aivan yhtä tyhjän kanssa, koppasin niskavilloista kiinni ja laskin lapsen makuulle. Voi mikä kamala huuto ja itku! Vauvauvau, iuiuiu! Kun rauhoittui, laskin irti ja sama show jatkui heti kun sai jalat taas alleen. Tämän toistimmekin sitten noin neljä, viisi kertaa ennen kuin vallanajako oli taas kuten kuuluu. Mutta siis, rakkaat naapurit, toisin kuin kamalasta mekkalasta ja itkusta voisi päätellä - EN yrittänyt saada Marttaamme hengiltä. Meillä vain kiukuteltiin :))

Martan epäröivä asenne aikuisia kohtaan on lieventynyt huomattavasti. Ei se toki edelleenkään pidä siitä, että sen luo säntää outo ihminen ihan yks kaks varoittamatta. Silloin se mielellään väistää taaemmas. Mutta jos se saa ensin rauhassa nuuhkaista ja sitten mennä lähelle niin kaikki on ihan ok. Myöskin sen "omien ihmisten" piiri on laajentunut. Eli siis se suhtautuu mutkattoman ystävällisesti moniin ihmisiin, joita ei näe joka päivä, mutta suht säännöllisesti kuitenkin esim viikoittain.